Vapaata riistaa.

Kaksosia odotettaessa me tehtiin (ainakin) kaksi päätöstä: ei pueta niitä samanlaisiin vaatteisiin eikä jämähdetä neljän seinän sisään. Tykkään kyllä laitta pojille samantyyliset vaatteet ja miettiä, että kaksikon vaatteet jotenkin sopii toisiinsa, mutta aivan samanlaiset alkaa vaan ärsyttää. Siinä päätöksessä ollaan siis pysytty. Niin on pysytty toisessakin, mutta välillä todella tekisi mieli jäädä vain kotiin ja antaa olla. Talviaikaan liikkeelle lähtö on kaikkine pukemisineen aika hikinen urakka, mutta kun liikkeelle päästään, niin mikäpäs meidän on mennessä. Neljän lapsenkin kanssa kulkeminen sujuu kivuttomasti, kun vaan asennoituu oikein ja kun on niin hienot lapset kun meillä. ;) Meitä molempia on kuitenkin ahdistaa muut ihmiset. Kaksosperheet tuntuu olevan vapaata riistaa, ihmiset saa tuijottaa niin kauan kun tahtoo ja miksei osoittaa sormellakin. Kuka tahansa voi tulla juttelemaan milloin tahansa, missä tahansa tilanteessa ja kysellä mitä tahansa. Ei meillä ole mitään ihmisiä vastaan, jutellaan kyllä ihan mielellään niitä näitä, mutta rajansa kaikella... Keskustelu etenee lähes poikkeuksetta samalla tavalla: 

-Onks sulla kaksoset siellä? 
-Joo, on. (No ei, kun oon latonu kaukaloihin kiviä.)
-Minkä ikäset ne on, onks ne tyttöjä vai poikia?
-Poikia, ovat nyt 4 kuukautta.
-Onks ne identtiset?
-Ei me tiedetä, ei varmaan.
-No on sulla siinä hommaa...?
-...hmph...

Tähän saakka voisin laittaa vastaukset tulemaan nauhalta, mutta tän jälkeen alkaakin vapaamuotoinen osuus:
-Onko teillä muita lapsia?
-On meillä kaksi isompaakin.
-Mikäs ikäset ne on? 
-2- ja 4-vuotiaat.
-AI KAUHEETA! 
-...hmph...

tai

-Onks ne saanu alkunsa ihan luomusti?
-Kuuluuko se sulle?

tai

-Ootko synnyttäny ne alakautta?
-Eikö sulla ole käytöstapoja?

tai tässä kohdassa on soveliasta kertoa omasta elämästään kaksosena, sukulaistensa elämästä kaksosena tai naapurin serkun elämästä, onhan hänenkin koulussaan ehkä yhdet kaksoset.

Saa lapsilla ostettua vapauksiakin: saan myöhästyä sovitusta tapaamisesta, sehän on melkein itsestään selvää, kun on paljon lapsia. Tai oikeastaan saa jättää menemättä kokonaan, riittää kun ilmoitan, että nyt en jaksa. Eihän kukaan jaksa, kun on paljon lapsia. 

Ja kun kysyttäessä, miten meillä menee, vastaan, että tosi hyvin, on reaktio usein seuraavanlainen:

-Ihana kuulla, kaikki yleensä sanoo, että tässähän tää. Tosi ihana tavata noin positiivinen äiti. Mun kaveri/työkaveri/naapuri/sukulainen/naamatuttu odottaa vauvaa ja sitä vähän jännittää, taidanpa kertoa susta sille.
-...hmph...


Hmph.