Viikko muiden joukossa.

On ollut rankka viikonloppu. Jasper on itkenyt jotakuinkin koko hereilläoloaikansa. Huutoa - syömistä - vartti unta - huutoa... Tällä syklillä on eletty nyt pari päivää, vain lyhyitä hyviä hetkiä on mahtunut väliin. Kun keksisikin, mikä on pielessä! Ärsyttää ja turhauttaa, kun Jasperin lohduttelulta ei riitä aikaa muille. Nikke ja Alisa on molemmat ollut tosi helppoja vauvoja, ei meillä ole juuri itkeskelty. Ja Aaron vasta helppo onkin, siksi itkeskeleväinen ja silmänräpäyksessä kiihtyvä Jasper tuntuu haastavalta. Paljon on tullut mietiskeltyä, johtuuko Jasperin kiivas luonne aivojen rakenteesta vai onko kaikki puhdasta sattumaa, mutta tuskin koskaan saan pohdiskeluihini vastausta. Eikä sillä lopulta ole merkitystäkään, mutta kai sitä aina yrittää löytää jotain selitystä. Kummasti lyhyidenkin ilon pilkahdusten voimalla jaksaa, vaikka hermoja todella koetellaankin ja yksi hymy saa monta huudontäyteistä tuntia unohtumaan hetkessä.

Muutoin kulunut viikko on pitänyt sisällään monen monta tähtihetkeä. Välillä olen istunut lapsilauman keskellä ja miettinyt, miten ihmeessä mun kohdalle on tämmönen onni osunut. Ihan pala nousee kurkkuun siitä rakkauden ja kiitollisuuden tunteesta. En sano, että en hetkeäkään vaihtaisi pois, jos mahdollista, vaihtaisin montakin, mutta silloin kun homma toimii, elämä on ihan mahtavaa!

Niken ja Alisan elo päiväkodissa on sujunut ongelmitta. Nikke on sopeutunut ryhmäänsä taas vähän paremmin ja hoitajat on tulleet sen verran tutuiksi, että Nikke uskaltaa sanoa heille jo vähän vastaankin. Yhtenä aamuna Nikke ilmoitti jo eteisessä hoitajalle, että aikoo tänään pitää tylsän päivän. Jostain syystä päiväkotiin lähteminen on Nikelle hankalaa, jäisi mieluummin kotiin ja siksipä piti vielä viime metreillä yrittää, jos vaikka pääsisi uhoamalla kotiin. Lopulta tuokin päivä oli sujunut mukavasti ja Nikke kotimatkalla paljasti, että hänellä oli sittenkin ollut ihan hauskaa. Pientä alkukankeutta Nikellä on ilmeisesti muutenkin, oon ollut ymmärtävinäni, että Nikke on päiväkodissa rauhallisempi kuin kotona eikä lähde suuna päänä muiden kanssa riehumaan edes silloin kun se olisi luvallista. Ja kotona meininki on aivan päätöntä. Onneksi riehumisen vastapainoksi Nikke on taas innostunut palapeleistä ja nyt olen lyhyen ajan sisään ostanut useammankin uuden palapelin, että löytyisi sellainen, jossa on vähän haastetta. Sadan palan palapeliä tehdessä joutuu näköjään vähän jo mietiskelemään, mutta näyttää siltä, että muutaman päivän päästä sekin menee niinkuin vettä vaan... Ihmeellistä, miten kaikki tuntuu kiinnostavan kausittain, nyt Nikke jaksaa keskittyä palapeleihin pitkiäkin aikoja kerrallaan, vähän aikaa sitten me tahkottiin kirjaimia ja numeroita aamusta iltaan.

Matti kävi hakemassa Niken työpäivän päätteeksi rekan kyytiin. Nikke on aiemmin suhtautunut rekkoihin aika ristiriitaisesti, ne on paloautojen rinnalla ehkä hienointa, mitä maailmassa on, mutta on silti vähän pelännyt niitä suuren koon takia. Vähän jahkailua päätös nytkin vaati, mutta loppujen lopuksi Nikke rohkaisi itsensä ja päätti lähteä kyytiin. Pasilassa ratapihan ylittävällä sillalla oli Nikellä kuulemma jo henki salpaantunut, niin mahtavat näkymät oli ylhäältä rekan nupista: junaratoja ja junia silmänkantamattomiin. Olipa Matin työkaveri tarjonnut vielä kaakaotkin päivän päätteeksi. Sain kyytiin kaksi onnellista miestä, kun kävin Matin ja Niken töistä hakemassa!

Alisa on päiväkodin tädeille kuulemma oikea piristysruiske kaikkine tarinoineen. Melkein kaikki ryhmän lapset on Alisaa pienempiä, joten Alisa on melkeinpä ainut, joka tädeille höpöttelee. Kuulemma huomaa, että meillä on kotona pienempiä sisaruksia, sellaisella innolla ja taidolla Alisa pienempiään hoitelee. Ja nyt vauvanhoito onkin saanut uuttaa draivia, kaiken sen, mitä Alisa ei vielä saa tehdä Aaronille ja Jasperille, se tekee nukelle: vaihtaa vaippaa, käyttää pesulla ja syöttää. On tosi hellyyttävää seurata "pikku-äidin" puuhastelua.

Jasperille on ruvettu tekemään silmäproteesia. Muutama viikko sitten silmäkuopasta otettiin suuntaa-antavat mitat, joiden pohjalta on tehty valmiiksi parikin proteesinaihiota. Proteesia oli tarkoitus sovittaa torstaina, mutta kävikin niin, että Jasperin silmäluomet on sen verran jäykät ja luomirako yhdestä kohdasta niin matala, ettei ilmoitettuja mittoja pienempääkään proteesia saatu paikalleen ollenkaan. Ilmeisesti Jasper joudutaan taas nukuttamaan proteesin paikalleenlaittoa varten, jotta luomet on aivan rentona ja Jasper ei ala pelkäämään proteesin laittoa. Aluksi proteesista tulee yksivärinen, pieneen proteesiin ei saada mahtumaan kaikkea: iiristä, värikalvoa ja valkuaista, mutta myöhemmin siitä tulee tietysti ihan aidonnäköinen. Tekijät on taitavia ja proteesit hienonnäköisiä, ainakin ne, mitä pajalla nähtiin. Oli aika hurjaa, kun edessä oli laatikollinen erivärisiä ja -kokoisia silmiä. Sen verran vieras silmäproteesien maailma vielä on, etten ihan tuntenut oloani luontevaksi, kun pajalla odotushuoneessa kaikkien silmät oli jollain tapaa kummallisia...

Mitähän Aaronista kertoisin? Se on niin rauhallinen ja tyytyväinen tapaus, että jää helposi tässä hullunmyllyssä vähän taka-alalle. Siinäpä onkin meille haastetta tuleville vuosille, antaa Aaronille yhtä paljon huomiota kuin muillekin, vaikkei hän sitä välttämättä itselleen vaadi. Eihän sitä toisaalta tiedä, vaikka Aaronkin alkaisi vaatia enemmän, kun aika on sille kypsä. Aaronin itsensä kannalta jopa vähän toivoisin, että se alkaisi tuoda itseänsä enemmän esille, vaikka tällä hetkellä tuntuukin hyvältä, että toinen vauvoista on helppo ja hiljainen. Eilen illalla Jasper huusi sängyllä suoraa huutoa, Aaron makoili vieressä veljeään katsellen ja jutteli tyytyväisenä. Ihana hymypoika, yritti varmaan lohduttaa veljeään. ;)

Tänä vuonna juhlitaan paljon pyöreitä vuosia, niin meidänkin huushollissa: Matti täyttää ensi kuussa 30v, siitä on ehkä vähitellen tulossa aikuinen. Jotain pientä on ilmeisesti tiedossa poikaporukalla, me lasten kanssa jättäydytään niistä kekkereistä suosiolla syrjään. Baari-iltakin olisi varmasti hauska, mutta ilta kahdestaan tuntuu paremmalta vaihtoehdolta ja siksi me on päätetty juhlia kahdestaan sitten varsinaisen juhlapäivän jälkeen. Nyt en millään meinaa keksiä, mitä ihmettä hankkisin synttärilahjaksi?!? Kysyin asiaa Nikeltä ja vastaus tuli kun apteekin hyllyltä: rokkitikkari! Mikä ihme se on ja mistä niitä saa?

Me asutaan meille aivan liian pienessä asunnossa, mutta koska riittävään isoa ja pysyvää kotia ei ole just nyt mahdollista hankkia eikä haluta muuttaa taas johonkin väliaikaseen kämppään, on nyt mahduttava tähän. Neliöt pitäisi ottaa tehokkaammin käyttöön ja nyt onkin laitettu olohuonetta uuteen uskoon. Paljon on vielä tehtävää ja järjesteltävää, mutta saatiinpa vihdoin uusi taulu ripustettua seinälle. Meidän mielestä se on niin hieno, että sitä on pakko vaan tuijottaa. Varsinkin Alisalla, ja itselläkin, lähtee heti mielikuvitus liikkeelle, mihin silta mahtaakaan viedä? Tai no... Kuka tällä kertaa tulee siltaa pitkin haukkaamaan Alisaa mahasta?